Hän, se minun hän, sitoi pikkusormensa piikkilangalla sormeeni, en saanut happea
Ruosteen tunkkainen tuoksu täytti koko huoneiston
Se oli tullut jäädäkseen, niin kuin sinäkin
Haavat paranevat, mutta eivät koskaan unohdu, arvet pitävät siitä huolen
Kipu oli suunnaton
Se toi mieleeni menneisyyden
Vuodatin taas ne samat kyyneleet kuin silloinkin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti