Tiedätkö sen tunteen, kun katsot Forrest Gumpia kahden rakastavaisen kanssa darra-aamuna? Ei voisi olla mitään kamalampaa.
Kyseinen elokuva on kyllä erittäin ihana, ja kyseiset rakastavaiset ovat parasta mahdollista seuraa, mutta voi sitä väistämätöntä yksinäisyyden tunnetta, joka tuollaisessa tilanteessa sisältä kumpuaa..... Siinä sitä sitten vaan tuijottaa risti-istunnassa television ruutua kyynel silmäkulmassa ja miettii, miksei joku voisi olla vieressä pitämässä kädestä.
Lohduttamassa on vain ruokaa, mutta sekin on pahaa ja loppuu kesken.
Miksi ajaudun aina tilanteisiin, joista en itse osaa pois? Typerä minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti