En kirjoita siitä, kuinka seinät maalataan mustiksi, kuinka edessäni pyöräilevä rasvatukkainen poika kaatui, kuinka haluaisin pukea äitiysvaatteet ylleni, tuntea miltä raskaus tuntuu, tai siitä, kuinka huuleni rohtuivat odotellessani suudelmaa.
Kirjoitan tytöstä. Ei, tytöistä. Itsestäni ja ajatuksistani.
Kirjoitan ikävästä, ahdistuksesta, ilosta, onnellisuudesta, rakkaudesta, ystävyydestä, vihasta.
Kirjoitan tunteista.
Asioista, jotka eivät merkitse kenellekään mitään. En oikeastaan edes osaa kirjoittaa. Silti se tuo lohtua. Todellisuudentaju palaa maanpinnalle. Minulla ei ole asiaa kenellekään, ei mitään sanottavaa. On vain kiva kirjoittaa.
Puoli vuotta sitten olin kuin ilmapallo.
Imit nesteet sisältäni ja täytit ilmalla. Solmit huuleni umpisolmuun etten vahingossakaan saisi happea. Päästit irti. Nousin ilmaan. Heijuin kattojen yllä. Nousin korkeammalle. Luulin nähneeni koko maailman korkealta taivaalta, kunnes paine minut poksautti. Heräsin. Näin taas unta siitä, kuinka vaihdat minut uuteen, parempaan ja värikkääsempään palloon.
Entä nyt?
Tunnut haluavan minua taas kuin karkkia. Se on uusi tunne. Olen onnellisempi kuin pitkään aikaan, mutta samalla se pelottaa.
Mitä jos saat minusta tarpeeksesi ja lähdet etsimään uutta peliseuraa? Entä minä?
Ei pitäisi olla typerä ja miettiä asioita etukäteen. Pitäisi elää hetkessä ja nauttia siitä, mitä nyt on. Niin aion tehdä. On vuoroni olla onnellinen, nauttia.
niin, tulevaisuudesta ei saa murehtia liikaa, se kyllä tulee sieltä itsekseenkin. pitää elää tässä ja nyt.
VastaaPoista